Bathista Oxfordiin oli kätevintä mennä junalla, koska se on suht halpa ja nopea (meno-paluu 14£ ryhmäalennuksella). Ja useimmiten se myös toimii - tosin ei tällä kertaa kotimatkalla. Lippujen hankinta oli myös melko ongelmallista ja ihmettelyä aiheuttavaa. Normaalisti sitä luulisi, että mitä isompi porukka, sen halvempi hinta. No ei. Alunperin retkelle piti tulla vain seitsemän, mutta lopulta kasassa olikin kahdeksan henkeä. Yhden lisätyypin takia kaikkien junaliput nousi ~4 £. Jännää.
Oxford on tunnettu oikeastaan siitä, että se on yliopistokaupunki. Niinpä melkein kaikki nähtävyydet on kampuksia, tosin övereitä sellaisia. Christ Church taitaa olla yks tunnetuimmista kampuksista kaupungissa ja varmaankin myös yksi hienoimmista. Ei ihmekään, että inspiraatiota Harry Potter leffojen lavastuksiin oli saatu muun muassa Christ Church Great Hallista. Huuh, melkoinen ruokala näillä opiskelijoilla.
Mutta nyt, kuvia.
Lähestyvä sade. Ja KYLLÄ, pian tosiaan satoi.
Harry Potter meininkejä. Tässä on The Great Hall ulkoa.
The Suuri Sali, joillekin ihan ruokala yliopistolla. Ei ihmekään, että tänne pääsi päivässä vain tiettynä ajankohtana, olisiko ollut klo 14-16 välillä.
Turisti. Ja jono suureen saliin.
Christ Churchin katedraali, aika päheä tääkin.
Radcliffe Camera.
Albert Einsteinin liitutaulu tiedehistoriamuseossa (Museum of the History of Science).
***
Huomenna lähden omatoimisesti yksin Walesiin, Cardiffiin. Aika ekstemporereissu, junaliput ostin pari päivää sitten ihan sen takia, kun halusin vain jotain tekemistä. Tiedän, että Cardiffissa on pari ilmaista museota ja linna. Ja että kaupunki on kai aika iso. No, huomenna se nähdään.
Miksi yksin? No, halusin vaan lähteä yksin. Yksin reissaaminen on tavallaan kivaa, mutta on siinä huonotkin puolensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti