Yliopistohuppari - hyvin uskottava.
Fish and chips! Rasvassa käristettyjä perunoita ja kalaa - feeling healthy? No.
Käväisin vintage-torilla! Ihan jees, taustalla DJ soitti Santanan Black Magic Womania. // Löysin lankanappipitsiaskartelu -kaupan, sattumalta. Ja toisenkin samalla reissulla.
Opiskelen viidessä moduulissa - kaksi on suunnattu toisen vuoden opiskelijoille ja loput kolmannen vuoden opiskelijoille. Molemmissa ryhmissä on noin kaksikymmentä opiskelijaa eli ihan hyvä määrä. Viikkotunteja on enimmillään 15h ja pienimmillään 11h. Tunteja on keskimäärin 3h päivässä. Ja itsenäistä työaikaa pitäis tietenkin olla ne loput päivän tunnit, ainakin osittain...
Mikäli olen kärryillä näistä opintopisteasioista, niin olen tällä hetkellä tienaamassa tällä viidellä moduulilla 60 credittiä eli 30 ECTSiä eli opintopistettä. Minulle riittää aivan hyvin 20 pistettä, koska sillä saan Kelan tädit ja Erasmuksen tyytyväisiksi. Niinpä ajattelin pudottaa ainakin yhden 5 pisteen kurssin pois, koska en halua kuluttaa itseäni poikki lukemalla paskasti kaikki kurssit - mieluummin panostan pariin kurssiin sen verran minkä pystyn, kuin että osallistun "lisäkursseille" joiden sisällön ymmärtäminen tuottaa vain harmaita hiuksia ja ryppyjä. Katsotaan kuinka käy, ei meinaan toi kemia hoidu suomeksi, niin miten se sitten sujuisi englanniksi - vielä heikommin.
Rye f*cking bread, ruissaria! Ei kyllä voita tuoretta puikulaa tai ruispalaa. Saa kelvata täällä ainakin silloin tällöin. // Näillä eväillä pari päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti